Chita Wahlroos valittiin Vuoden Optiäidiksi 2016

13.11.2016

Vuoden Optiäiti 2016 Chita Wahlroos BSS:ltä
Vuoden Optiäiti 2016 Chita Wahlroos BSS:ltä

BSS:n oma kasvatti, nykyään kahden purjehtijan äiti, Chita Wahlroos (os Smedberg) sai Vuoden Optiäiti 2016 -palkinnon Suomen Optimistijollaliiton kauden päättäjäisissä.

Vuoden Optiäiti valitaan vuosittain. Valinnan tekee aina edellisen vuoden Optiäiti, joka tällä kertaa oli energinen Anu Vauhkonen HSS/BS:ltä. Anu perusteli päätöstään seuraavasti:

"Tämä äiti on hiljaisen rauhallisella tyylillään osallistunut junioripurjehduksen edistämiseen jo useamman vuoden ajan. Palkinto kuuluu äidille, joka ei vain ajattele ja auta omaa lastaan tai omaa joukkuettaan/seuraa. Valitsemani äiti on osallistunut kadettiradan tuomarointiin, vaikkei oma lapsi siinä sarjassa purjehdikaan. Hän on jo useamman vuoden ajan tuonut hyvää koko junioripurjehdukselle järjestämällä keskelllä heinäkuuta joukkuepurjehdusleirin. Niin, ja on muutenkin kiva, rehti ja rehellinen."

Chitalla on itsellään vahva tausta purjehtijana ja tietää hyvin mitä nuorelta purjehtijalta vaaditaan. Hän edusti Suomea olympialaisissa  vuosina 1992 ja 1996 Mainittakoon, että paljon joukkuepurjehdusleirien ansiosta BSS:n juniorit ovat nousseet maamme kärkeen - tästä tämän vuoden SM-kulta on hyvä osoitus.

Onnittelut Chitalle, Vuoden Optiäidille!