
Kugghamn vartiointivuorojen varauskalenteri on avattu



MISTÄ KAIKKI ALKOI ?
Yli sata vuotta sitten joukko herrasmiehiä päätti perustaa pursiseuran edistääkseen ” purjehdus- ja moottoriveneurheilua, järjestämällä jäsenilleen kilpailuja, yhteispurjehduksia ja tapaamisia, joiden avulla tuodaan esiin merikelpoisia veneitä ja taitoja niiden hoitamiseksi ja varustamiseksi sekä merimies- ja navigointitaitojen hankkimiseksi. ”
TULE MUKAAN BSS:n TOIMINTAAN!
BSS kutsuu kaikki meren ja purjehduksen ystävät ja kiinnostuneet mukaan upeaan seuratoimintaan.
Kunnioitamme perustajiemme vuonna 1906 luomaa veneilyperinnettä ja huolehdimme jäsenistämme hyvin. Kaikki jäsenemme pääsevät nauttimaan kotisatamastamme, saaritukikohdastamme, osallistumaan seurakisoihin ja viihtymään tapahtumissamme.
Kotisatamamme Kugghamn helppo paikka lähteä iltapurjehdukselle tai pidemmälle retkelle. Porvoon kaunis ympäristö ja merellinen maisema tarjovat upean näyttämön purjehdukselle. Kotisataman lisäksi BSS:llä on Onaksen saaristossa sijaitseva saaritukikohta Killingholmen - ihana rauhan tyyssija rentoutumiselle.
BSS haluaa kasvattaa uutta veneilysukupolvea ja purjehduksen aloitus junioritoimintamme piirissä on turvallinen tapa tulla mukaan.
Aikuisille suunnattu Sailing Center taas huolehtii aikuisten uusien harrastajien opastamisesta. Voit aloittaa uuden mahtavan harrastuksen kokeneiden opettajien ja seuran omien veneiden kanssa.
Purjehduksen aloittaminen ja harrastaminen BSS:n kanssa on todella helppoa:
Et tarvitse omaa jollaa tai venettä aloittaessasi, vaan seuralla on näitä tarjolla.
Liity jäseneksi, osallistu kursseille, tule mukaan kaikkeen seuran toimintaan.
BSS:n toimintaa on kehitetty jäsenten eduksi vuodesta 1906!


Kommodorin tervehdys
Hyvät seuran jäsenet!
Elokuu tuo mukanaan uuden energian ja innostuksen, kun seuramme toiminta herää kesätauolta täyteen vauhtiin. Kesän kaunein aika on vielä edessämme, ja mitä parempaa tapaa nauttia siitä kuin yhdessä purjehtimalla ja jakamalla intohimomme merelliseen elämään. Nyt on aika nostaa purjeet ja suunnata kohti syksyn monipuolista ohjelmaa!
Junioreidemme viikkoharjoitukset käynnistyvät jälleen, ja toivomme näkevämme nuoret purjehtijalupauksemme innokkaasti mukana kehittämässä taitojaan. Samaan aikaan torstaikisat palaavat tauoltaan tuomaan tervetullutta kilpailumeininkiä viikkoihin. Nämä kisailut ovat erinomainen tapa paitsi testata omia taitoja, myös tavata seuratovereita ja nauttia yhteisestä purjehdusharrastuksesta. Kilpailukokemus ei ole välttämätön – tärkeintä on mukana oleminen ja oppiminen!
Elokuussa järjestämme myös muita tapahtumia, jotka tarjoavat jokaiselle jotakin mielekästä. Veneilykesä on vielä täydessä loistossaan, ja nyt on täydellinen hetki hyödyntää kaikki ne mahdollisuudet, joita seuramme tarjoaa. Toivon näkeväni mahdollisimman monta jäsentä mukana toiminnassamme – yhdessä tekeminen ja kokeminen tekevät meistä vahvan purjehdusyhteisön. Tervetuloa mukaan nauttimaan elokuun purjehduksista!
Tom Järvi, kommodori
s/y Maya
Sääennuste Killingholmenin läheisyydessä
Voit tutkia lähipäivien sääennustetta Onaksen ympäristössä alla olevasta Windy ennusteesta. Klikkaamalla hiirellä johonkin kohtaan, saat esille kyseisen kohdan nykyisen säätilan (tuuli ja tuulen suunta, jne.)